Karvoista vielä kerran

Yliopisto-lehden akateeminen näkökulma karvoituksen merkitykseen voinee nostaa tässäkin blogissa käydyn keskustelun tasoa taas yhden karvan verran.

”Jopa läski on pienempi paha kuin karvat, Seppä tuumii. Yhdysvalloissa pahin selluliittikauhu laantui, kun muotiin tuli latinotyyppinen keinuva peffa. Mutta karvakapinaa ei vain kuulu”

Koko artikkeli Yliopisto-lehdessä.

Suvunjatkaja?

”Onko se tyttö vai poika”, kysyy vieras mies junassa.
”Poika”, lapsen isä vastaa.
”Suvunjatkaja sitten”, mies myhäilee ja katsoo isää hymyillen.
”Hänellä on kyllä minun sukunimeni”, lapsen äiti toteaa.
Seuraa hermostunutta naurua.

Niin, rakkaat siskot. Niin kauan kuin tällaisia asenteita on, pitäkää omat sukunimenne naimisiin mennessänne – ja antakaa oma nimenne myös lapsillenne. Tämä ei ole yhdentekevää niin kauan kuin on ihmisiä, joista poikalapsi on tyttölasta tärkeämpi.

Jojofeminismiä

Rosa Meriläinen kirjoittaa kolumnissaan jojolaihduttamisesta, siitä kuinka kivaa on sekä laihtua että lihoa. Varsin pienessä mittakaavassa laihduttava ja lihova Rosa herätti kuitenkin lukijoissa myös kiukkua: pitääkö laihduttamisesta taas kirjoittaa, kun tiedetään mikä haitallinen vaikutus sillä on?

Päivystäjä Pulliaista kirjoitus hymyilytti. Rosan teksti on yhtä aitoa kuin siihen vastanneiden huoli. Molemmat ovat oikeassa. No miksi?

Koska feministin elämä itsessään on aika usein kuvatunlaista jojoilua oikeiden ja väärien feminististen valintojen edessä.

Saanko meikata? Saanko ajella säärikarvani? Saanko olla ajamatta säärikarvojani? Ja se vaikein: saanko laihduttaa? Ja jos annan näissä periksi, niin saako siitä puhua? Mitä siitäkin seuraa, muuta kuin lisää surua ja kauhua naisten elämään.

No, Pulliaisen mielestä feminismijojoilusta on tärkeää puhua, koska vertaiskokemukset auttavat tässäkin asiassa.

Kun Rosa viittaa suorituspaineisen ihmisen iloon itsekurin pitäessä, feministi Pulliainen muistelee sitä outoa iloa mitä itse on kokenut vastatessaan yhteiskunnan asettamiin kohtuuttomiin odotuksiin – myytyään tietysti ensin sielunsa paholaiselle.

Kun Rosa taas kirjoittaa lihomisen tuottamasta nautinnosta, feministi Pulliainen tietää, kuinka ihanaa on tehdä niin kuin haluaa ja viis veisata itseensä kohdistuvista odotuksista. Samalla voi osoittaa oman feminisminsä erityislaatuisuutta muille siskoille: ”Tänäänkin pistin patriarkaattia palleaan syömällä viisi kiloa pullaa ihan vaan siksi.”

Totta, Rosa ei viittaa tähän feministijojoilun dilemmaan kirjoituksessaan, mutta miksi Pulliaista olisi muuten hymyilyttänyt?

P.S.

Päivystävän feministin virallinen totuus laihduttamisesta:

Laihduttaminen ja liika lihominen heijastavat molemmat itsekontrollin ongelmia: ruokaan kohdistetaan merkityksiä, joita sillä ei pitäisi olla. Sitä liikasyödään tai ollaan syömättä psyykkisistä syistä.

Feministisessä utopiassa myös paino-ongelmat lakkaavat, sillä siellä toteutuu steinilainen maksiimi:

Ruoka on ruokaa on ruokaa.

Sarah Palin: ”Abortti ei ole yksityisasia (paitsi jos kyse on tyttärestäni).”

CBSn Katie Couric haastatteli eilen Sarah Palinia ja Joe Bidenia mm. kannasta Roe v. Wadeen (korkeimman oikeuden päätös, joka määrittää Yhdysvaltain aborttilainsäädäntöä). Lisäksi molempia pyydetään nimeämään muita korkeimman oikeuden päätöksiä, joista he ovat eri mieltä. Biden nimeää varsin nopeasti korkeimman oikeuden päätöksen, joka koskee Bidenin itsensä aikoinaan ajamaa Violence Against Women’s Actia (VAWA), ja tuo esiin muutamia varsin feministisiä pointteja. Palin taas…hmm. No, katsokaa itse.

Samaan yhteyteen sopii hyvin kaksi parin viikon takaista The Daily Shown pätkää, joissa pohditaan millä logiikalla Palin pitää teini-ikäisen tyttärensä äskettäistä päätöstä jatkaa raskauttaan perheen sisäisenä yksityisasiana, mutta haluaa kuitenkin varapresidenttinä viedä muilta perheiltä oikeuden tehdä samanlaisia päätöksiä.

Jon Stewart haastattelee republikaanien Newt Gingrichiä (aborttikysymys 4. minuutin kohdalla)

The Daily Shown Samantha Bee ja Bristol Palinin valinta

Ei voi olla totta

”Johanna Korhosen työsuhde Lapin Kansan päätoimittajana on purettu jo ennen kuin Korhonen ehti aloittaa tehtävässä. Journalisti-lehden päätoimittajan työt jättävä Korhonen nimitettiin Lapin Kansan päätoimittajaksi syyskuun alussa ja hänen piti ottaa työ vastaan joulukuun puolivälissä. Johanna Korhosen lähettämän tiedotteen mukaan työsuhteen purkamisen syy oli se, että hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa naisen kanssa.”

Helsingin Sanomat aiheesta

Markkinointi & Mainonta aiheesta

Kun paska lentää tuulettimeen, on kuitenkin hyvä, että se tapahtuu tällä tasolla. Puhaltaa sitten kerralla useammankin instituution läpi.

Onko alapään ajelemattomuus normaalia?

Nimimerkki Luolanainen esittää otsikon kysymyksen teinilehti Demin auttavalle olkapäälle eli systerille. Hän on huomannut monien kaveriensa ajelevan alapäitään ja kuullut joidenkin sanovat, että miehet eivät pidä karvaisista alapäistä. Itse hän vierastaa ajatusta.

Ja mitä sanoo systeri lehdessä, jota lukee ehkä puolet Suomen teinitytöistä ja joka ohjaa näiden ajattelua varmasti valtavasti?

”Karvojen ajeleminen pois kokonaan on ujuttautunut kulttuuriimme pornoteollisuuden kautta, ikävä kyllä. Ajelu ei ole mitenkään tarpeellista, mutta jos karvoitus leviää selvästi bikinirajan ulkopuolelle niin pieni siistiminen voi olla paikallaan.”

Ei näin. Päivystävä feministi sanoo, että jos teinityttö vierastaa karvojen ajelua, hänen ei pidä ajella. Sen sijaan hänen pitää antaa karvojen rehottaa, että kaveritkin näkevät, etteivät kaikki muutkaan ajele karvojaan. Sitten hän voi käyttää kainalo-, sääri-, kulma- ja alapääkarvojen nyppimättömyydessä ja ajamattomuudessa säästämänsä ajan johonkin järkevämpään.

Vallanvaihto

Hanne-Vibeke Holstin romaaniin perustuvasta ruotsalaisesta minisarjasta Vallanvaihto (Kungamordet, YLE1) esitettiin eilen jo toinen neljästä osasta. Kannattaa katsoa loput kaksi osaa, vaikka alku olisikin mennyt ohi. Sarjan paralleelit erilaisten vallankäytön tapojen välillä, oli kyse yhteiskunnallisesta vallasta, parisuhdeväkivallasta tai maahanmuuttajien asemasta, ovat älykkäitä ja tosia. Kehystarinana toimii väkivaltaisessa suhteessa elävän Lindan tarina. Ensimmäisissä jaksoissa on vähä vähältä paljastettu Lindan uhriutumisen, alistumisen ja henkisen luhistumisen historia ja nykytilanne. Varovainen voimaantuminen alkaa ulkoapäin tulevan avun ja äärimmäisen hädän kautta. Parisuhdeväkivaltaa on harvoin kuvattu yhtä yksityiskohtaisesti ja koskettavasti.

Tämä on se todellisuus, josta pitäisi puhua. Väkivaltakeskusteltu vain tuntuu usein karkaavan huomattavasti etäisemmille urille.


Kategoriat