Posts Tagged 'isyys'

Äitien ja vauvojen pyhä yhteys

Vauvan, etenkin oman hymyilevän vauvan katselu saa äidin tuntemaan mielihyvää. Vauvan katselu aktivoi äidin aivojen mielihyväkeskukset, samat kuin huumeriippuvaisilla aktivoituvat. Näin kertoo yhdysvaltalainen Pediatrics-lehti.

Mutta käykö näin vain äideille, niin kuin tutkimus antaa ymmärtää? Tuntevatko isät vastaavanlaista mielihyvää? Tämä jää valitettavasti salaisuudeksi. Tutkimukseen osallistui 28 tuoretta äitiä. Ja jälleen isiä on häivytetty hieman etäämmälle asiasta, jonka todellakin pitää kuulua myös heille.

Mainokset

Ei vain äidin pakkaus

Vasemmistonaiset ehdottaa kannarissaan, että äitiyspakkauksen nimi muutettaisiin vanhempainpakkaukseksi. Hyvin kannatettava ajatus, ja on ihmeellistä, että edelleen tosiaan puhutaan äitiyspakkauksesta. Pakkauksessa taitaa olla pelkästään äidille suunnattua vain pari pakettia rintaliivinsuojuksia.

”Jos isät ottavat itselleen heti vauvan synnyttyä yhtäläisen roolin vauvan- ja talouden hoitamisesta, on todennäköistä, että kotityöt jaetaan perheissä pysyvästi tasaisemmin”, sanoo Vasemmistonaisten varapuhenainen Saila Ruuth.

Eikö jo voitaisi alkaa muutenkin puhua vanhemmista, joiden itsestään selvästi kuuluu huolehtia lapsistaan – ei äideistä, jotka hoitavat lapsia ja isistä, jotka osallistuvat lastenhoitoon tai auttavat kotitöissä. Asiaa tuskin edistää se, että isistä puhutaan kuin siinä olisi jotain sankarillista, jos he viitsivät tehdä edes jotain lapsensa eteen.

Päivystävän feministin agentti kirjoitti vähän aikaa sitten palautetta Kelalle äitiyspakkauksen nimestä. Kuulemma äitiysavustusraati on miettinyt nimen muuttamista, samoin sosiaali- ja terveysministeriö. Ehdolla on ollut muun muassa vauvan pakkaus, perhepakkaus, starttipakkaus ja babypakkaus. Tarina ei kerro, onko mikään muuttumassa.


Kategoriat