Posts Tagged 'Sukupuoliroolit'

Suvunjatkaja?

”Onko se tyttö vai poika”, kysyy vieras mies junassa.
”Poika”, lapsen isä vastaa.
”Suvunjatkaja sitten”, mies myhäilee ja katsoo isää hymyillen.
”Hänellä on kyllä minun sukunimeni”, lapsen äiti toteaa.
Seuraa hermostunutta naurua.

Niin, rakkaat siskot. Niin kauan kuin tällaisia asenteita on, pitäkää omat sukunimenne naimisiin mennessänne – ja antakaa oma nimenne myös lapsillenne. Tämä ei ole yhdentekevää niin kauan kuin on ihmisiä, joista poikalapsi on tyttölasta tärkeämpi.

Oluen juonnin kannattavuudesta

Päivystävä feministi Pulliaisen käsiin osui vuoden vanha Anna-lehti. Siinä kerrottiin Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenbergin tutkimuksesta, jonka mukaan inflaatio on verottanut naisten kukkaroa enemmän kuin miesten. Tutkimuksessaan Rosenberg oli arvioinut, että naisten ostoskorista löytyy useammin esimerkiksi vihanneksia ja siideriä, ja miesten ostoskorista taas lihaa ja olutta. Päivystäjä Pulliainen ilahtui siitä, että voi jatkossa juoda oluensa entistä paremmalla syyllä, ja harmitteli toisaalta sitä, että hintataso suosii lihaa-lihalla-lihamukista-tyyppistä eettisesti ja ekologisesti kestämätöntä kulutusta.

Kävi kuitenkin ilmi, että Yhdysvalloissa tilanne on toinen kuin Suomessa, jossa vastaava tutkimus tehtiin tänä kesänä. Suomalaisessa ostoskorissa tuotteet jaoteltiin samoilla ennakko-odotuksilla, ja osoittautui, että inflaatio puree sittenkin kovemmin miesten kukkaroon. Oluen juonti on yhä siiderin juontia kannattavampaa, mutta muuten miesten tavarat ovat kallistuneet naisten tavaroita enemmän.

Karmivan hupaisa on tutkimuksessa käytetty ostoskorijaottelu – eihän tämä ole totta, eihän?

Miehelle: parranajovälineet, hiustenleikkuu, kondomit, miesten vaatteet ja jalkineet, solmio, pipo, keskiolut, porsaanleike, sikarit, väkevät viinat, jääkiekko- ja jalkapallo-ottelun lippu, uistin, urheiluvälineitä, tietokonepeli, pelikonsoli, maksu–tv, pienet työkalut, suuret työkalut ja laitteet, kodin remonttikulut, veneet, venetarvikkeet, moottoripyörät, autostereot, ajoneuvojen huolto, korjaus, varaosat ja lisävarusteet.

Naiselle: naisten vaatteet, jalkineet ja asusteet, korut, kauneudenhoitotuotteet, ehkäisypillerit, monivitamiinit, terveyssiteet, kiharrin, kauneushoitolat, hiusten värjäys, kampaamomaksu, siideri, salaatti, kasvisruoka, irtokarkit ja suklaat, työväenopisto, museot, teatteri- ja elokuvalippu, kuntokeskusmaksu, urheilujalkineet, niska-hartiahieronta, paikallismatkat, puutarhan kukat ja kasvit, kodintekstiilit, taloudenhoitoon liittyvät tavarat ja palvelut.

Miten pinkistä tuli tyttöjen väri?

Mirka kysyy kommentissaan, kuka on keksinyt ajatuksen tyttöjen ja poikien väreistä. Google antaa jonkinlaisen vastauksen ja Wikipedia toisen. Näyttäisi siltä, että vielä 20-luvulla vaaleansinistä pidettiin yleisesti herkkänä tyttöjen värinä ja pinkkiä rajumpana poikien värinä. Joskus toisen maailmansodan jälkeen asetelma kääntyi päinvastoin, mahdollisesti osittain natsien värikoodijärjestelmän takia. Saksassa vaaleanpunainen oli varattu tytöille, ja natsit alkoivat merkitä homoja pinkeillä tähdillä.

Pinkki tyttöjen juttuna alkoi levitä 1950-luvulla. Sodan aikana naiset olivat työskennelleet tehtaissa harmaissaan, mutta sodan jälkeen yleistyi supernaisellinen kotiäitityyppi, joka pukeutui pinkkiin. Tähän vaikutti ainakin hyvin pinkki Audrey Hepburn -elokuva Funny Face (Rakastunut Pariisissa). Barbie syntyi – ja pukeutui pinkkiin.

Jaa, tiedä häntä. Mutta oli historia mikä tahansa, hyvin on koodaus mennyt läpi.

Pojille nukkeja?

Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja Tuula Tamminen on mukana mainoksessa, jossa hän kehottaa ostamaan pojillekin nukkeja, jotta nämä oppisivat hoivaamista. Ilta-Sanomat repii kunnolla huumoria ehdotuksesta. Toimittaja kysyy kahdeksanvuotiaalta pojalta, haluaisiko tämä leikkiä nukella. Ylläri, ei halua. Sen sijaan hänen vuotta vanhempi siskonsa vaikuttaa kiinnostuneelta.

Tietenkin näin. Poika on jo kahdeksan ja häntä on sosiaalistettu koko lapsuuden ajan siihen, että nuket ovat tyttöjen leluja. Häntä ei ehkä oikeastikaan kiinnosta, mutta ainakaan hän ei sanoisi lehdessä tykkäävänsä nukeista. Siskolle on vauvana varmaankin lykätty nukke uudestaan käteen, jos se ei ole ekalla yrityksellä kiinnostanut. Oppi on mennyt perille.

Mistä on tytöt ja pojat tehty?

Ettei tärkein unohtuisi

Vauvauimareilla pitää nykyään olla uimapuku tai -vaippa, etteivät pienet uimarit vahingossa kakkaa veteen. Mutta voi, mistä muut vanhemmat voivat silloin tietää, onko uimari tyttö vai poika?

No, uimapuvun väristä ja mallista tietenkin. Kolmekuisille uimaritytöille on tietenkin tarjolla vaaleanpunaisia kokouimapukuja, mutta myös uimahousuja löytyy tytöille ja pojille erikseen.

Tyttöjen vaaleanpunaisissa uimahousuissa on pepun päällä hörhelö.


Kategoriat