Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja Tuula Tamminen on mukana mainoksessa, jossa hän kehottaa ostamaan pojillekin nukkeja, jotta nämä oppisivat hoivaamista. Ilta-Sanomat repii kunnolla huumoria ehdotuksesta. Toimittaja kysyy kahdeksanvuotiaalta pojalta, haluaisiko tämä leikkiä nukella. Ylläri, ei halua. Sen sijaan hänen vuotta vanhempi siskonsa vaikuttaa kiinnostuneelta.
Tietenkin näin. Poika on jo kahdeksan ja häntä on sosiaalistettu koko lapsuuden ajan siihen, että nuket ovat tyttöjen leluja. Häntä ei ehkä oikeastikaan kiinnosta, mutta ainakaan hän ei sanoisi lehdessä tykkäävänsä nukeista. Siskolle on vauvana varmaankin lykätty nukke uudestaan käteen, jos se ei ole ekalla yrityksellä kiinnostanut. Oppi on mennyt perille.
Pakko kertoa tosi tarina:
Jouduin kerran pitelemään sylissäni baby born -nukkea. Ohikulkevat lapset miltei kompastelivat tuijotellessaan. Yksi kävi silittämässä nukkea ja toinen rohkaistui kuiskaamaan: “Jack, se ei ole oikea.”
Tulkintani: Lasten mielestä mies voi pitää vauvaa sylissä mutta nukkea vain erehdyksessä.