Vasemmistonaiset ehdottaa kannarissaan, että äitiyspakkauksen nimi muutettaisiin vanhempainpakkaukseksi. Hyvin kannatettava ajatus, ja on ihmeellistä, että edelleen tosiaan puhutaan äitiyspakkauksesta. Pakkauksessa taitaa olla pelkästään äidille suunnattua vain pari pakettia rintaliivinsuojuksia.
“Jos isät ottavat itselleen heti vauvan synnyttyä yhtäläisen roolin vauvan- ja talouden hoitamisesta, on todennäköistä, että kotityöt jaetaan perheissä pysyvästi tasaisemmin”, sanoo Vasemmistonaisten varapuhenainen Saila Ruuth.
Eikö jo voitaisi alkaa muutenkin puhua vanhemmista, joiden itsestään selvästi kuuluu huolehtia lapsistaan – ei äideistä, jotka hoitavat lapsia ja isistä, jotka osallistuvat lastenhoitoon tai auttavat kotitöissä. Asiaa tuskin edistää se, että isistä puhutaan kuin siinä olisi jotain sankarillista, jos he viitsivät tehdä edes jotain lapsensa eteen.
Päivystävän feministin agentti kirjoitti vähän aikaa sitten palautetta Kelalle äitiyspakkauksen nimestä. Kuulemma äitiysavustusraati on miettinyt nimen muuttamista, samoin sosiaali- ja terveysministeriö. Ehdolla on ollut muun muassa vauvan pakkaus, perhepakkaus, starttipakkaus ja babypakkaus. Tarina ei kerro, onko mikään muuttumassa.
0 Kommentit to “Ei vain äidin pakkaus”